velitakanen

HSL:n johto saa jatkaa ilman arvostelua, vaikka kaikki menee pieleen

Kuuntelin juuri Radio Suomesta, kun jotakin liikennöitsijää haastateltiin ensi viikolla HSL: n kuljettajien rahastuslakosta. Johtaja siinä kertoi, ettei mitään suurta ongelmaa ole, eikä mitään työtaistelu toimenpiteitä ole tulossa, Kaikki ovat hänen mukaansa tyytyväisiä järjestelmään.

Eniten asiassa ihmetyttää, miksi toimivat matkakortin lukijat piti vaihtaa uusiin. Vainhat toimivat erittäin hyvin ja olivat nopeita. Vanhassa lukijassa voitiin koko matka leimata yhdellä kertaa. Veit vain matkakortin lukulaitteen eteen ja painoit samalla 1, 2 tai 3. ja kuulet hyväksyntä merkin.

Uudessa versiossa toiminta menee niin, että pidä ensiksi matkakortti kaukana lukijasta, paina 1,2 tai 3, odota, paina OK, odota, vie matkakortti lukijalaitteen eteen, odota piippausta, joka on merkintä hyväksynnästä.

Vanhassa systeemissä aikaa lipun leimaamiseen meni ehkä 2-3 sekuntia. Uudessa 5-10. Se tehnee päivässä HSL:n alueella noin 100-150 tuntia turhaa tyhjäkäyntiä pysäkeillä ja dieselin pienhiukkasia meidän keuhkoihimme. Mitähän kaupungin johdon vihreät tähän mahtavat sanoa.

Viime viikolla sisäministeriö kertoi mahdollisuudesta ottaa HSL:ltä lipuntarkastusoikeus ja oikeus määrätä tarkastusmaksu pois, koska HSL ei ainakaan viidellätoista pääkaupunkiseudun asemalla pysty myymään lippuja,

HSL:n ratkaisu oli laittaa pari konduktööriparia näille asemille myymään lipppuja. Konduktöörit vaihtelevat paikkaa päivän mittaan automaatittomalta asemalta toiselle. Satut varmaan juuri samalla hetkellä asemalle kuin konnarit ja voit ostaa lipun.

Koko aikana media ole esittänyt mitään kysymyksiä HSL:n johdolle. Onko yhtiön johto lehdistön erikoissuojauksessa. Tai sitten on onnistunut piilottelemaan menestykkäästi toisten selän takana.

Loppujen lopuksi HSL:n johto kantaa vastuuta myös Länsimetron myöhästymisestä. 

Eli yhtiössä kaikki hyvin. Odotankin seuraavaksi uutista HSL:n toimitusjohtajan bonuksista. Yhtiöllähän menee niin hyvin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

Tässä vastuulliset:
Toimitusjohtaja Satu Rihtniemi

Hallitus
Jäsen / Varajäsen
Tatu Rauhamäki (KOK/H), pj. Sini Jokinen (KOK/H)
Jaana Pelkonen (KOK/H) Tarik Ahsanullah (KOK/H)
Dennis Pasterstein (KOK/H) Sanna Hämäläinen (KOK/H)
Mika Helenius (KOK/E) Ulla Palomäki (KOK/E)
Sakari Rokkanen (KOK/V) Nina Merjola-Repo (KOK/V)
Sirpa Hertell (Vihr./E), vpj. Saara Hyrkkö (Vihr./E)
Sirpa Kauppinen (Vihr./V) Lilli Kahri (Vihr./Si)
Alviina Alametsä (Vihr./H) Tuomas Rantanen (Vihr./H)
Ville Ylikahri (Vihr./H) Aino Tuominen (Vihr./H)
Tarja Kantola (SDP/H) Samuli Isola (SDP/Ke)
Antti Aarnio (SDP/E) Riitta Ollila (SDP/V)
Pekka Sinisalo (PS/Ki) Pasi Liukkonen (PS/V)
Hanna Mithiku (Vas./H) Kari Kälviä (Vas./H)
Kristian Rehnström (RKP/V) Björn Månsson (RKP/H)

H (Helsinki)
E (Espoo)
V (Vantaa)
Ke (Kerava)
Ki (Kirkkonummi)
Si (Sipoo)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset